Kenen joukoissa seisot? Kielitaidon arviointi politiikan välineenä

Kielenopettajan ja testinlaatijan on aika valita puolensa ‒ kielitaidon arvioinnista on kovaa vauhtia tulossa politiikkaa. Tämänvuotinen EALTA:n konferenssi keskittyi tähän ajankohtaiseen ja kiisteltyyn aiheeseen: kielitaidon testauksen ja arvioinnin rooliin liikkuvuudessa ja sosiaalisessa integraatiossa. Aihe on noussut esiin kaikkialla Euroopassa turvapaikanhakijamäärien kasvun myötä. Maahanmuuttajilta on pitkään ja monissa yhteyksissä edellytetty kielen omaksumista, mutta nykytilanteessa kielitestejä käytetään jo avoimesti rajoittamassa maahantuloa ja maahan jäämistä.

Yksi konferenssin pääpuhujista professori Piet van Avermaet Gentin yliopistosta kritisoi vahvasti vallassa olevaa kielipolitiikkaa todeten sen epäonnistuneen maahantulijoiden osallistamisessa. Kielitaidon omaksuminen hyväksynnän ehtona kohtelee eri tulijaryhmiä epätasa-arvoisesti, eikä ole juurikaan olemassa tutkittua näyttöä siitä, että nykyjärjestelmät edistäisivät pääsyä työmarkkinoille. Van Avermaetin mukaan taitotasovaatimuksissa on todellisuudessa kyse halusta rajoittaa maahantulijoiden määrää, eikä tätä yritetä enää edes peitellä. Esimerkkejä liberaaleina pidetyistä Pohjoismaista: Tanskassa maahanmuuttoasioista vastaava ministeri juhlii Facebookissa näyttävästi täytekakun kera uusien rajoitusten voimaantuloa; Norjassa vastaava ministeri toteaa suorin sanoin, että tarkoituksena on tehdä Norjasta vähemmän houkutteleva, kertoi Cecilie Hamnes Carlsen Voxista (The Norwegian Agency for Lifelong Learning). Constant Leungin ja Jo Lewkowiczin esityksestä jäi mieleeni Isossa-Britanniassa käytössä oleva käsite permanent migrant: kaiken testauksen jälkeenkin olet ikuisesti pitkäaikainen ulkopuolinen. Kielitaidon lisäksi käytössä ovat yhteiskuntatestit (KoS test, knowledge of society test), jotka ovat yleistyneet eri puolilla Eurooppaa hämmästyttävällä nopeudella.

Useissa esityksissä esitetiin huoli kielitestien leväperäisestä käytöstä. Bart Deygers on tutkinut Flanderin yliopistojen kielipolitiikkaa ja todennut valtaa käyttävien tahojen merkittävän tietämättömyyden. Yliopistojen sisäänpääsyn ehdoksi asetettu vaatimus B2-kielitaidosta osoittautui lähinnä päätöstentekijöiden arvaukseksi, arviointikriteerit epäolennaisiin seikkoihin painottuviksi, kyseinen taso aivan liian vaatimattomaksi opinnoissa selviytymiseksi… Kaiken huipuksi ensimmäisen vuoden opiskelijoiden kielitaito taantui joillakin osa-alueilla opintojen aikana. Britanniassa puolestaan keskustelu testeistä keskittyy pitkälti niiden ”turvallisuuteen”, jolla tarkoitetaan käytännössä lähinnä valvottua hallinnointia ja toteutusta, totesivat Luke Harding, Tineke Brunfaut ja Johann Unger.

Samaan aikaan opiskelu jätetään yhä enemmän tulijan itsensä vastuulle. Esimerkiksi Belgiassa yksityisten kielikoulujen tarjonta on lisääntynyt ja oppimistulokset heikentyneet. Professori van Avermaet esitteli tuoreita tilastoja Belgiasta, jossa tarjolla on kielenopetusta kolmella erilaisella polulla. Taustoiltaan ja kyvyiltään heikoimmista opiskelijoista käytännössä kukaan ei saavuta A2-tavoitetta. Myös Ari Huhdan esitys, jonka aineistona on Testipisteessä kerätty data lähtötasonarvioinnista ja kotoutumiskoulutuksesta, osoitti hitaalla polulla B1.1-tason olevan yltiöoptimistinen tavoite. Puhumisessa 17 prosenttia hitaan polun oppijoista saavutti tavoitetason, muissa osa-alueissa tasolle ylsi vain 4‒5 prosenttia. Elana Shohamyn tutkimuksessa monet Israeliin alakouluikäisinä muuttaneet lapset eivät koskaan saavuttaneet jatko-opintoihin riittävää heprean kielen taitoa: se oli mahdollista vasta seuraavalle sukupolvelle.

Mikä on meidän roolimme? Alistummeko jäämään poliitikkojen työrukkaseksi? Tim McNamara muistutti meitä noin 50 vuoden takaisesta ajasta, jolloin aboriginaalin tuli sitoutua unohtamaan äidinkielensä, mikäli hän halusi esimerkiksi käydä työskennellä kaupungissa, astua sisään kauppaan (ilman taetta siitä, että kauppias haluaisi häntä palvella), lupapaperin sanoin ”elää kuin valkoinen mies”. Kyse ei ole McNamaran sanoin vain testin laadusta ja reiluudesta vaan myös sen käytöstä ja oikeudenmukaisuudesta. Sekä esiintyjät että kuulijat pohtivat kielen ammattilaisen vastuuta. Vaikka esimerkiksi ILTA:n eettinen koodisto ohjeistaa vetämään pois väärinkäytetyt kielitestit, tärkeämpänä pidettiin kuitenkin osallistumista ja päätöksentekoon vaikuttamista. Voimme kukin osaltamme pyrkiä vaikuttamaan testien oikeanlaiseen käyttöön ja tulkintaan ‒ sekä alan ammattilaisina että aktiivisina kansalaisina. Kenen lippua sinä kannat?

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s