Kokemukset repussa uuteen kulttuuriin

LESLLA 2016, 12th Annual Symposium, Granada

Isabel García Parejo (Universidad Complutense de Madrid): Some Challenges for Getting Started in Writing in Spanish as a Second Language: Identity, Agency and Motivation

María del Carmen Rodríguez Caballero (Instituto de Enseñanza Secundaria Poeta Claudio Rodríguez, Zamora): La multiculturalidad en el aula de español para adultos

María Jesús Llorente Puerta (Accem): Las destrezas lectoras y los mapas por satélite

Isabel García Parejon avajaispuheenvuoro LESLLA-Symposiumissa kiteytti symposiumin yhden keskeisistä viesteistä, kulttuurien monimuotoisuuden ja monikielisyyden. Diaesitys oli nimittäin englanniksi, mutta García puhui äidinkielellään espanjaksi.

Eurooppaan, eritotenkin Espanjaan, on kautta aikojen tullut ihmisiä muualta. Viime vuosina Espanja ja koko Eurooppa on kuitenkin ollut yllättävän tilanteen edessä, kun uudenlaiset etniset ja kieliryhmät ovat tuoneet uusia haasteita kielen opettamiselle. Espanjassa painitaan samojen haasteiden edessä kuin meilläkin; miten saadaan tulijat osaksi yhteiskuntaa ja miten etenkin nuorina (13–14-vuotiaat) maahantulleita parhaiten tuetaan ja estetään syrjäytymästä. Kulttuurien monimuotoisuus lisääntyy koko ajan, ja haaste tulijalle on, miten hän säilyttää oman identiteettinsä toisaalta uuden kotimaansa useissa erilaisissa kulttuureissa, mutta toisaalta myös oman etnisen ryhmänsä sisällä.

Isabel García ja María Rodriguez kehottivat pohtimaan, mitä maahanmuuttajan oikeastaan tulisi oppia, jotta hän voisi päästä uuden yhteisön jäseneksi. Espanjan maahanmuuttajista merkittävä osa tulee Latinalaisesta Amerikasta. Heillä on sama äidinkieli kuin espanjalaisilla, mutta heidät nähdään maahanmuuttajina. Uuteen yhteisöön integroitumisessa on siis kysymys muustakin kuin vain kielen oppimisesta, ja García painotti, että yhteisöllä on vastavuoroinen vastuunsa tulijan kotouttajana. Alussa tätä yhteisöä edustaa kielen opettaja, jonka vastuuta vuorovaikutustilanteissa puhujat korostivat.

Puhujat pitivät tärkeänä ymmärtää, että oppija oppii niitä asioita, jotka ovat juuri hänelle merkityksellisiä, vaikka ne saattavat poiketa ympäröivän yhteiskunnan tai opetussuunnitelman odotuksista. Merkityksellisyyteen vaikuttaa jokaisen yksilön aiemmat kokemukset opinnoista ja arjen tilanteista. Isabel García, joka puheenvuorossaan nojasi Bonny Nortonin (2000) teoriaan kielenoppijan identiteetistä, kuvaili jokainen tulijan kuljettavan aiempia kokemuksiaan mukanaan henkilökohtaisessa ”repussaan”. Jokaisen oman repun sisältö – identiteetti – vaikuttaa siihen, miten repun kantaja näkee omat mahdollisuutensa uudessa yhteisössä. Identiteetti ei ole kuitenkaan yksilön pysyvä ominaisuus vaan muuttuu ajassa ja paikassa, suhteessa toisiin. Tähän (Nortonin) teoriaan identiteettistä liittyy läheisesti myös käsite kuvitellut yhteisöt. Esimerkiksi Garcían antaman esimerkin mukaan opettaja saattaa edustaa lukutaidottomalle oppijalle yhteisöä, johon oppija ajattelee pääsevänsä, kunhan saavuttaa luku- ja kirjoitustaidon. Tällaisessa tapauksessa lähtökohtaisesti yksilön motivaatio on korkealla ja hän panostaa oppimiseen. Norton kuitenkin painottaa valtayhteisön jäsenien merkitystä siinä, miten he päästävät tulijan yhteisöönsä. Yhteisöön mukaan pääsemisessä on kysymys on yksinkertaistettuna siitä, kuka minä olen ja mitä minun annetaan tehdä?

Varsin erilaisen esimerkin henkilökohtaisesta repusta antoi María Llorente. Yli puolet Espanjan maahanmuuttajista tulee Romaniasta. He puhuvat espanjan sukukieltä, minkä vuoksi espanjan oppimisen voisi kuvitella olevan heille samalla tavalla helppoa kuin suomen oppiminen on yleensä virolaisille. María Llorenten mukaan tällä ryhmällä on kuitenkin vähiten halukkuutta oppia espanjaa. Sen lisäksi he ovat myös heikoimmin työllistynyt ryhmä Espanjassa, mitä Llorenten mukaan voi selittää heidän oma taustansa; iso osa heistä on romaneja, joilla ei useinkaan ole yhtään koulutusta, ja he ovat saattaneet kotimaassaan elää kadulla. Enemmistö on aikuisia naisia. Millaisena he näkevät oman roolinsa ja mahdollisuutensa uudessa yhteiskunnassa, kun sitä peilaa vielä Rodriguezin esittelemään teoriaan, jonka mukaan alle 25-vuotiaat liittävät oppimisen parempaan tulevaisuuteen, mutta jo keski-ikäiset mieltävät, että aikaa satsata tulevaisuuteen ei enää ole yhtä paljon, ja yli 55-vuotiaiden näkemys on, että opiskeleminen ei enää juurikaan kannata.

Kun oppijalle merkitykselliset asiat ja ympäristön odotukset eivät kohtaa, syntyy ristiriita. Llorente kertoi esimerkin, miten hän luku- ja kirjoitustaidon ryhmänsä kanssa harjoitteli kysymyksiä ”missä asut?” ja ”mikä sinun osoite on?” Tarkoitus oli, että jokainen valokuvaa oman reittinsä kotoa kurssille ja kuvien avulla opetellaan sanoja risteys, liikenneympyrä, ruokakauppa jne. sekä opitaan kertomaan oma asuinpaikka. Kurssilla oli syntynyt pieni konflikti, kun opiskelija ei suostunut ymmärtämään, miksi opettaja halusi tietää, missä hän asuu ja vielä kuvan hänen kotiovestaan. Toinen opiskelija kyseenalaisti sen, että täytyy osata kirjoittaa oma nimi, kun sen voi yhtä hyvin sanoa ääneen.

Näiden kolmen puhujan lisäksi myös perjantaina puhuneet Jo-Ann Delaney ja Christian Beighton korostivat opettajan vastuuta ymmärtää oppijoiden tarpeet tässä ja nyt. Jos opettaja näkee vain oman aineensa ja oppijalta puuttuu maailmantietoa siksi, että hän ei ole käynyt koulua, oppimista ei tapahdu helposti. Opettaja voi tulkita oppimisvaikeudet älykkyyden puutteeksi, ja noidankehä on valmis.


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s