Irrallisten faktojen poimimisesta syvempään kuullun ymmärtämiseen / 3. blogi John Fieldin kurssista

ALTE (Association of Language Testers in Europe) kurssi Tukholmassa 18.4.-19.4.2016 John Field, Assessing listening skills: rethinking the listening test

(Centre for Research in English Language Teaching and Testing, University if Bedforshire, UK)

Tässä kirjoituksessa käsittelen sitä, miten kuullunymmärtäminen syvenee irrallisten faktatietojen poimimisesta asioiden yhdistämiseen, merkitysten päättelemiseen ja tulkitsemiseen ja siitä vielä koko kuullun tekstin merkityksen ja merkitysrakenteen ymmärtämiseen. Kyse on siis B- ja C-taitotasojen kuuntelemisen taidosta.

 

John Field nostaa kurssillaan huomion keskipisteeseen kuuntelijan ja sen, mitä kuunteluprosessissa tapahtuu. Kuullun ymmärtämisen testin laatijat keskittyvät yleensä pohtimaan lähinnä kuunneltavan tekstin kielen ja sisällön sopivuutta. Field muistuttaa, että loppujen lopuksi ymmärtäminen on aina tulosta kuulijan prosessista. Kuulija esimerkiksi päättää itse, mihin hän kiinnittää huomiota. Niinpä se, mikä puhujan (testissä testin laatijan) mielestä on keskeistä, saattaa jäädä kuulijalta vähemmälle huomiolle. Usein voisikin puhua ns. yhden oikean vastauksen sijasta useista mahdollisesti sopivista vastauksista. Onko kuunnellussa tekstissä jotain sellaista, mikä tukee opiskelijan/testattavan antamaa vastausta, vaikka se ei olekaan juuri se vastaus, jota testin laatija odottaa? Massatesteihin tällaista liikkumavaraa ei voi jättää, mutta pienemmissä testeissä ja erityisesti oppimista tukevassa arvioinnissa tähän viestien monitulkintaisuuteen ja kuulijan huomion valikoivuuteen voisi kiinnittää enemmän huomiota.

Kuulijan prosessissa on Fieldin mukaan viisi vaihetta. Kolmea ensimmäistä, jotka ovat dekoodaus, sanahaku ja kuullun jäsentäminen, käsittelin ensimmäisessä Fieldin kurssiin pohjautuvassa blogissani. Alemmilla kielitaidon tasoilla (A1-B1) useimmat ymmärtämisongelmat johtuvatkin juuri virheistä, jotka on tehty jossakin näistä kolmesta vaiheesta.

Näitä kolmea vaihetta seuraa vielä kaksi vaihetta: merkityksen täsmentäminen ja yhdistäminen aiemmin sanottuun sekä diskurssitason ymmärtäminen. Vasta tasolla B1.2 dekoodaus alkaa olla niin automatisoitunutta, että puhejakson faktuaalisen merkityksen ymmärtämisen lisäksi kuulija kykenee yhdistämään kuulemansa jakson laajempaan kontekstiin ja näin tarkentamaan sen merkitystä ja lisäksi käsittelemään kuulemaansa informaatiota: valitsemaan, mikä on tärkeää ja mikä ei, yhdistämään ja vertailemaan sitä aiemmin sanottuun ja ymmärtämään esimerkiksi, mikä on koko kuullun tekstin keskeinen sisältö tai mitkä ovat puhujan tarkoitusperät.

Kuulijalla on monia tapoja tulkita kuulemaansa. Ensinnäkin kuulija käyttää hyväkseen kaikkea sitä tietoa, mitä hänellä on puhetilanteesta ja ympäristöstä, puhujasta, aiheesta ja ylipäätään maailmasta. Kuullun ymmärtämisen testeisst puuttuu tavanomaisten kuuntelutilanteiden visuaalinen tuki: tilannekonteksti ja puhujan eleet ja ilmeet, joten ne on hyvä esitellä tehtävänannossa selkeästi. Täytyy myös ottaa huomioon, että se, mitä testin laatija ehkä ajattelee yleiseksi maailmantiedoksi, saattaa olla kulttuurista tietoa, jota testattavalla ei välttämättä ole.

Eri konteksteissa sama lausuma saa erilaisia merkityksiä. ”Kello on seitsemän” tarkoittaa eri asioita esimerkiksi tilanteissa, joissa 1) vieraiden pitäisi tulla puoli seitsemältä, 2) lapsen nukkumaanmenoaika on kello seitsemän tai 3) sinun oli tarkoitus herätä kuudelta. Tämän tyyppistä kuullun lausuman tulkitsemista kontekstista käsin voi alkaa harjoitella jo alemmilla tasoilla, kunhan puhejaksot ovat tasolle sopivan pituisia ja kieli riittävän yksinkertaista.

Muita tapoja täsmentää kuullun merkitystä ovat esimerkiksi puhujan aikomusten tulkitseminen, sanotun asian tunnistaminen tärkeäksi tai vähemmän tärkeäksi, vähemmän eksplisiittisesti sanotun asian päätteleminen, kahden asian välisen suhteen päätteleminen sekä pronominien ja muiden toisiin sanoihin viittaavien sanojen yhdistäminen pääsanoihinsa. Kaikkiin näihin kuullun ymmärtämisen osataitoihin voi kohdistaa tehtäviä. Tehtävää laatiessa onkin aina hyvä pohtia, minkälaista kuuntelutoimintaa ollaan testaamassa tai harjoittelemassa.

Päättelemisestä puhumme, kun kuulijan täytyy ymmärtää jotakin, mitä puhuja tarkoittaa, mutta ei sitä suoraan sano. Lausuma ”Voitko ojentaa suolan?” ei ole kysymys, vaan pyyntö. Lauseet ”Ruumis lojui lattialla. Sen vieressä oli veitsi” viittaavat siihen, että joku oli tapettu veitsellä. ”Onko se sinun mielestäsi todellakin hyvä idea?” voi olla tulkittavissa puhujan mielipiteen ilmaisemiseksi. Jätämme usein monia asioita sanomatta, sillä luotamme siihen, että meillä on kuulijan kanssa jaettua tietoa. Tällaista jaettua tietoa ovat skeemat ja skriptit. Skeema on ihmisen mielen sisäinen malli maailmasta eli siitä, minkälaisia asiat ovat, miten ne toimivat ja miten ne liittyvät toisiinsa. Skriptit taas tarkoittavat tietoamme siitä, miten toistuvat rutiininmukaiset tilanteet etenevät. Esimerkiksi asiointitilanteet noudattavat usein ennustettavaa kaavaa, jolloin tämän kaavan tuntemus helpottaa kuullun ymmärtämistä. Sekä skeemat että varsinkin skriptit ovat joskus erilaisia eri kulttuureissa. Testin tekijän onkin pidettävä mielessä, ettei testattavalta vaadita sellaista taustatietoa, jota hänellä mahdollisesti ei ole.

Pronominien ja muiden taakse päin viittaavien sanojen tulkitseminen on alemmilla kielitaitotasoilla kuulijalle vielä haastavaa. Puheessa, toisin kuin kirjoitetussa tekstissä, viittaukset eivät aina ole tarkkoja. Lisäksi viittausten tulkitseminen edellyttää, että kuulija pystyy pitämään mielessään, mitä edellä on sanottu. Mitä enemmän pronomineja ja vastaavia sanoja puheessa on, sen vaativampaa puheen seuraaminen on kuulijalle. Alemmilla tasoilla puhetta voikin helpottaa käyttämällä pronominien sijasta sanan toistoa. Sen sijaan B-tasolla on syytä alkaa kiinnittää huomiota ja kohdistaa tehtäviä juuri siihen, että ymmärretään, mihin milloinkin käytetyllä pronominilla viitataan.

Päättelyä vaaditaan myös, kun kuullun ymmärtämisen tehtävä kohdistuu siihen, mikä on puhujan todellinen tarkoitus tai tavoite. Alemmilla taitotasoilla on mahdollista tulkita yksittäisten lausumien tai lyhyiden puhejaksojen tasolla puhujan tarkoitusta: ”Onpas täällä kylmä” -> ”Laita ikkuna kiinni”, ”Mennäänkö ulos? – Minä olen väsynyt” -> ”Ei mennä”. Pitemmän puhejakson tai kokonaisen keskustelun tasolla puhujan tarkoituksen tulkitseminen on haastavampaa, ja testin laatijan on hyvä pitää mielessä, että useampikin erilainen tulkinta voi olla mahdollinen.

Puheen edetessä kuulija kuulee koko ajan uusia asioita, jotka hän joutuu yhdistämään jo aiemmin kuulemaansa. Kuulijan on valittava, onko kyseinen asia tärkeä vai vähemmän tärkeä. Hänen täytyy ymmärtää, miten uusi asia yhdistyy edeltävään lausumaan – onko se esimerkiksi kronologisesti seuraava asia, edeltävän väitteen perustelu, tarkentava lisäys vai seuraus siitä, mitä edellä on sanottu. Kuulijan on verrattava uutta tietoa edeltävään, onko se aiemmin sanotun kanssa yhdenmukaista vai ristiriitaista tietoa. Kuulijan on lisäksi tulkittava, miten uusi asia vaikuttaa koko keskusteluun. Alemmilla tasoilla on mahdollista yrittää erotella keskeistä ja vähemmän tärkeää asiaa, jos puhejakso on pituudeltaan tasolle sopiva ja kieli tarpeeksi yksinkertaista. Kronologisen seuraavan asian tai yksinkertaisen perustelun yhdistäminen edeltävään lausumaan on myös alemmilla tasoilla mahdollista. Sen sijaan asioiden vertaileminen ei yleensä onnistu vielä alemmilla taitotasoilla.

Diskurssitason ymmärtämisestä puhutaan, kun tarkoitetaan koko kuullun tekstin informaation tulkitsemisesta. Kuulija järjestää kuulemaansa puhetta keskeiseen sisältöön ja muuhun sisältöön, puhujan kannalta olennaiseen ja vähemmän tärkeään ja, jos on kyse testistä, tehtävän kannalta keskeiseen ja vähemmän tärkeään. Monivalintatehtävissä kuulija joutuu miettimään, mikä hänen kuulemastaan tiedosta on tärkeää tehtävän kannalta ja mikä taas ei. Lisäksi hän joutuu luokittelemaan kuulemaansa sen mukaan, minkä perusteella monivalintatehtävän väitteen voi sanoa olevan väärä ja mikä taas tukee väitettä.

Hyvän kuulijan erottaa heikommasta siinä, miten hän pystyy hahmottamaan kuulemansa tekstin hierarkkisen rakenteen. Hyvä kuulija osaa erotella pääasiat ja niihin liittyvät ja niistä riippuvat asiat. Heikompi kuulija ei pysty tähän erotteluun, vaan esimerkiksi joutuessaan kertomaan kuulemansa tekstin omin sanoin hän noudattaa yleensä tekstin lineaarista rakennetta.

Field huomauttaa, että kuullun ymmärtämisen testeissä diskurssitason ymmärtäminen jää usein liian vähälle huomiolle. Sama tilanne on varmasti myös opetuksessa. On kuitenkin monia hyviä tehtävätyyppejä, joilla sitä voidaan harjoitella tai testata. Yksi on ”sisällysluettelo”, joka on osittain täytetty (joitakin pääotsikoita ja sivuotsikoita valmiina) ja jonka kuulija täydentää kuulemansa perusteella. Avoimia kysymyksiä voidaan myös kohdistaa esimerkiksi seuraaviin diskurssitason seikkoihin: mikä on tekstin pääteema/tärkein asia, miten tekstin kaksi asiaa liittyvät toisiinsa, mihin sanoihin tietyt pronominit viittaavat, mitä puhuja ei sanonut, mutta on tulkittavissa esim. kontekstin perusteella, miten puhuja suhtautuu asiaan, mitä puhuja todella tarkoittaa, kahden puhujan näkökulmien vertaileminen jne.

Field muistuttaa, että pyörää ei tarvitse aina keksiä uudestaan, vaikka alkaisikin laatia sellaisia tehtäviä, joita ei ole aikaisemmin laatinut. Kannattaa tutustua mahdollisimman moniin hyviin tehtäviin ennen kuin alkaa laatia omia tehtäviä. Esimerkiksi Cambridge julkaisee vanhoja testejään, joista voi saada hyviä ideoita.

 


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s