Kuullun ymmärtämisen testi – mitä täytyy muistaa kuuntelutekstien valinnassa / 2. blogi John Fieldin kurssista

ALTE (Association of Language Testers in Europe) kurssi Tukholmassa 18.4.-19.4.2016 John Field, Assessing listening skills: rethinking the listening test

(Centre for Research in English Language Teaching and Testing, University if Bedforshire, UK)

Tässä kirjoituksessa käsittelen sitä, minkälainen kuunneltavan tekstin pitäisi olla John Fieldin mielestä. Field korostaa sitä, että kuuntelutestitehtävät täytyy aina tehdä äänitteen, ei pelkän käsikirjoituksen perusteella.

 

Autenttista vai ei?

Testin tarkoitus on ennustaa, miten hyvin testattava selviytyy todellisen elämän kielenkäyttötilanteissa. Fieldin mukaan autenttisuus sinänsä ei ole arvo. Sen sijaan on ensi arvoisen tärkeää, ettei kuunneltavan puheen (= input) dekoodaaminen ole testitehtävässä helpompaa tai vaativampaa kuin aidossa kielenkäyttötilanteessa. Huomio täytyy siis kiinnittää siihen, millainen on hyvä testiäänite. Tehtävien toimivuutta on pohdittava nimenomaan äänitteen, ei skriptin pohjalta.

Fieldin mielestä kuullun ymmärtämisen testeissä pitäisi toki nykyistä enemmän pyrkiä käyttämään autenttisia puhetilanteita tai ainakin käsikirjoittamattomia haastattelutilanteita ja muita improvisoituva puhenäytteitä. Autenttisen materiaalin käyttöön liittyy kuitenkin monenlaisia ongelmia, esimerkiksi tekijänoikeudet ja se, että autenttisessa materiaalissa on usein sekä testitarkoitukseen sopivaa että testitarkoituksen kannalta epäsopivaa aineista.

Täysin autenttisen ja täysin käsikirjoitetun materiaalin väliin sijoittuva ns. semi-scripted materiaali on käytännössä usein hyvä ratkaisu. Tämä tarkoittaa, että kuullun ymmärtämisen skripti kirjoitetaan aidon, äänitetyn puhetilanteen pohjalta, mutta editoidaan testin tarkoitukseen sopivaksi.

 

Mitä täytyy ottaa huomioon, kun editoidaan/kirjoitetaan skriptiä?

Skriptin kirjoittamisessa on otettava huomioon se, että se on nimenomaan puhuttua, kuunneltavaksi tarkoitettua tekstiä. Field kehottaa ottamaan mallia diskurssianalyysin tavasta merkitä puheen eri piirteitä. Pisteitä ei pitäisi käyttää ollenkaan, mutta tekstiin on syytä merkitä esimerkiksi lausumien rajat, epäröinti ja puheen suunnittelun tauot sekä sanat, joiden erottaminen ja ymmärtäminen on keskeistä tehtävän kannalta.

Kuuntelutehtävän skriptissä on otettava huomioon monta seikkaa: minkälaista kieltä, pituus, monologi vai dialogi, muodollinen vai epämuodollinen, tekstilaji, lausuman pituus, informaation tiheys ja kompleksisuus, toisto ja esimerkit.

Kun pohditaan jollekin tietylle taitotasolle sopivaa kuuntelutehtävän pohjatekstiä, unohdetaan helposti, että tiettyjen sanojen ja rakennepiirteiden hallitseminen omassa tuottamisessa tai luetun ymmärtämisessä ei vielä takaa, että ne tunnistaisi, kun ne esiintyvät yhtenäisessä puhevirrassa. Toisaalta, todellisen elämän kuuntelutilanteissa on yleensä myös vierasta kielenainesta, joten sitä on hyvä olla myös kuullun ymmärtämisen tehtävissä. Tärkeä osa kuullun ymmärtämisen taitoa on strateginen kompetenssi, mikä on hyvä muistaa myös testitehtäviä laadittaessa.

Mitä pitempi kuunneltava teksti on, sitä enemmän kuuntelijan on varastoitava mieleensä informaatiota. Alemmille taitotasoille Field suosittelee varsin lyhyitä kuuntelutehtäviä. Vasta tasolta B2 eteenpäin kuullun prosessoiminen on siinä määrin automatisoitunutta, että kuulija pystyy keskittymään tekstin varsinaiseen merkitykseen.

Myös lyhyt kuunneltava teksti voi olla vaativa, jos siihen sisältyy monta testikysymystä. Tällöin kuulija joutuu toimimaan aikapaineessa. Jos lyhyt teksti lisäksi sisältää paljon informaatiota, sen kuunteleminen on kognitiivisesti varsin haastavaa. Field kehottaakin testin laatijoita pohtimaan tarkasti, kuinka paljon harhauttimia tekstiin voi lisätä. Jos editointivaiheessa harhauttimia lisätään liikaa, teksti muuttuu merkitysrakenteeltaan tiheämmäksi, mikä puolestaan tekee testitehtävän kuuntelemisesta kognitiivisesti vaativampaa kuin mitä vastaava autenttinen kuuntelutilanne olisi.

Jos kuunneltavaa tekstiä halutaan helpottaa, se onnistuu lisäämällä siihen toistoa ja käyttämällä esimerkkejä. Sen sijaan se, että sanotaan asia toisin sanoen (paraphrasing), ei välttämättä alemmilla tasoilla helpotakaan ymmärtämistä, vaan tuo kuulijalle taas yhden uuden asian työstettäväksi.

Kuuntelemisen vaikeuteen alemmilla kielitaidon tasoilla (A1-B1) vaikuttaa ennen kaikkea lausuman pituus. Skriptissä pitäisikin operoida lausumilla, ei lauseilla. Pisteiden sijaan voisi käyttää muita erottavia merkkejä lausumien välillä. Tämä auttaa puhujaa äänitystilanteessa, mutta myös muistuttaa kirjoittajaa pitämään huolta siitä, että lausumat ovat riittävän lyhyitä kyseiselle tasolle.

Samassa testissä on hyvä olla sekä monologeja että dialogeja, sillä ne edellyttävät erilaisia kognitiivisia prosesseja kuuntelijalta. Monologi on usein muodollisempaa puhetta, jolloin puhenopeus on hitaampi, taukoja on enemmän ja intonaatio korostaa keskeisiä asioita. Toisaalta monologimaisen puheen seuraaminen on vaativaa, jos puhuja sanoo sanottavansa kovin tiiviisti tai kompleksisesti. Dialogit ovat usein puhekielisiä ja epämuodollisia, jolloin kuuntelemista vaikeuttavat puheelle tyypilliset äänteiden ja sanojen muutokset ja epäselvä ääntäminen samoin kuin aiheen polveileva käsittely. Olennaisinta on, että testi vastaa testattavan tarpeita. On siis valittava sellaisia kuunneltavia tekstejä, joita testattavat oletettavasti kohtaavat omassa elämässään. Yliopisto-opiskelijan täytyy pystyä seuraamaan ja ymmärtämään luento-opetusta, asiakaspalvelussa työskentelevän taas on ymmärrettävä puhekielisiä kysymyksiä.

Eri tekstilajit ovat vaikeustasoltaan tyypillisesti erilaisia. Narratiivi (varsinkin jos se etenee kronologisesti) on helpoin ja sopii näin ollen A-tason testeihin. Samoin A-tasoille sopivat epämuodolliset vuorovaikutustilanteet. Selittävät tai kuvailevat ns. yleistajuiset tekstit sopivat tasoille B1-B2. Tasolta B2 ylöspäin voidaan käyttää tekstejä, joiden tulkitseminen edellyttää asioiden analysointia, yhdistämistä ja tulkitsemista. Epäsuorasti vaikuttamaan ja vakuuttamaan pyrkivien kuuntelutekstien ymmärtäminen on jo C-tason kuuntelemista.

 

Mitä täytyy ottaa huomioon, kun äänitetään kuunneltavaa tekstiä?

Kuuntelutekstiä äänitettäessä huomioon otettavia seikkoja ovat puhuja ja puhenopeus sekä mahdolliset erilaiset aksentit tai murteellisuudet. Jotta testattavalla olisi aikaa sopeutua puhujan sävelkorkeuteen ja sen vaihteluihin, puhenopeuteen ja ääntämiseen, kuunneltavan jakson ensimmäisten 10-15 sekunnin ajalta ei pitäisi tehdä testikysymystä. Jos kuunneltavat jaksot ovat niin lyhyitä, että tämä ei ole mahdollista, on kuulijalle annettava mahdollisuus kuulla jakso kahteen kertaan. Yhdessä kuuntelussa ei pitäisi olla liian monta eri puhujaa, ideaali olisi kaksi puhujaa (mies ja nainen), ehdoton maksimi neljä. Kun testataan alempia kielitaidon tasoja, on hyvä käyttää samoja puhujia eri tehtävissä, mikäli mahdollista. Näin kuulijan kapasiteettia ei kulu uudestaan ja uudestaan siihen, että hänen on sopeuduttava uuteen puhujaan.

Puhenopeus vaikuttaa kuuntelemisen vaikeuteen/helppouteen merkittävästi. Hitaampi puhe antaa aikaa varastoida sanoja muistiin ja jäsentää kuultua. Field suosittelee, että testeissä puhe olisi taitotasoilla A1 ja A2 hidasta, taitotasolla B1 melko hidasta ja tasolta B2 lähtien normaalitempoista. Field muistuttaa, että luonnollisessa hitaassa puheessa on kyse siitä, että taukoja on enemmän, ei niinkään ääntämisen hidastamisesta. Nopeat puhujat eivät pidä niin paljon taukoja kuin hitaammat. Alemmilla taitotasoilla riittävään määrään taukoja on siis syytä kiinnittää huomiota.

Ylemmillä tasoilla on muistettava, että luonnollista puhenopeutta määrittää yleensä se, minkälaisesta puhetilanteesta on kyse. Tuttavallisessa keskustelussa puhe on nopeampaa kuin muodollisessa haastattelussa, monologissa taas (esim. luento) hitaampaa kuin dialogissa. Field kritisoi sellaisia C-tason kuullun ymmärtämisen testejä, joissa puhe on erittäin nopeaa, vaikka kyse olisi monologimaisten esitysten seuraamisesta ja ymmärtämisestä. Tällaisissa teksteissä kuullun ymmärtämisen haastavuutta pitäisi lisätä informaation tiheydellä, ei epäluontevan nopealla puheella.

Kuullun ymmärtämisen testitehtävät eivät koskaan ole kovin autenttisia, koska vielä nykyäänkin kuuntelemista testataan pääosin äänitteillä. Testissä kuuntelutilanteesta puuttuu todellisen kuuntelutilanteen visuaalinen tuki: esimerkiksi puhetilanteen konteksti, luentomaisen esityksen tukena olevat power point – diat tai puhujan ilmeet, eleet ja suun liikkeet. Todellisessa elämässä ainoastaan puhelinkeskusteluissa ja radio-ohjelmia kuunnellessa ollaan vailla visuaalista tukea. Visuaalisen tuen puutetta voi testeissä kompensoida sillä, että kuullun ymmärtämisen ohjeissa (rubric) kuvaillaan puhetilanne ja aihe mahdollisimman tarkasti tai sillä, että kuulija kuulee tekstit kahteen kertaan. Field kannustaa myös lisäämään visuaalista materiaalia kuullun ymmärtämisen testeihin. Tietokonepohjaisissa testeissä tähän on paljon mahdollisuuksia.

Field kehottaa testinlaatijoita osallistumaan äänitystilanteisiin, jos mahdollista. Muussa tapauksessa tarvitaan erittäin yksityiskohtaiset äänitysohjeet, joissa otetaan huomioon kaikki edellä mainittu. Ja olipa testin laatija mukana studiossa tai ei, tehtävien toimivuus täytyy joka tapauksessa käydä läpi peilaten niitä valmiiseen äänitteeseen ennen kuin testi on valmis käyttöön.

 


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s