Kuuntelutaidosta kiinni ja kuuntelemisen testaamiseen uusia ideoita / 1. blogi John Fieldin kurssista

ALTE:n (Association of Language Testers in Europe) kurssi Tukholmassa 18.4.-19.4.2016

John Field, Assessing listening skills: rethinking the listening test

(Centre for Research in English Language Teaching and Testing, University if Bedforshire)

John Fieldin kahden päivän kurssi oli niin tuhti paketti, että päätin kirjoittaa siitä useammankin kirjoituksen. Ensimmäisessä käsittelen sitä, mitä Fieldin mukaan kuunteluprosessissa tapahtuu alemmilla kielitaidon tasoilla ja miten tämä pitäisi ottaa huomioon testejä laadittaessa.

Huomio testattavaan: minkälaisia kuuntelutaitoja A1-B1 –tason oppijalla on?

John Field aloitti kurssin kehottamalla meitä kaikkia olemaan huolissamme kuuntelemisen taidon arvioimisesta. Tätä kehotusta itse en olisi tarvinnut, sillä kuunteleminen on sekä opetuksen että arvioinnin näkökulmasta mielestäni aina tuntunut hankalimmalta kielen osa-alueelta. John Field kertoi yhä valvovansa öitä miettien kuuntelemisen taitoon ja sen arviointiin liittyviä ongelmia! Hän on tehnyt opettamisen ja arvioinnin parissa töitä 1970-luvulta lähtien, joten moinen tunnustus tuntui hiukan masentavalta – ollaanko nyt siis jonkin sellaisen asian ääressä, johon ei voikaan saada tolkkua?

Kurssin teemana oli lähestyä kuuntelemisen testaamista uudella, perinteisistä testimenetelmistä ja –tehtävistä poikkeavalla tavalla. Perinteisesti kuuntelemisen arvioinnissa on keskitytty tulokseen (product) eli oikeisiin vastauksiin. Olemme tottuneet muokattuihin teksteihin ja tehtävätyyppeihin, jotka on helppo ja nopea tarkistaa. John Field kysyy, voimmeko todella väittää, että ne prosessit, joita testattava käy läpi kuuntelutestissä, vastaisivat tosielämän kuuntelutilanteiden edellyttämiä prosesseja. Kuinka hyvin perinteisessä kuuntelutestissä pärjääminen voi ennustaa todellisissa kielenkäyttötilanteissa selviytymistä?

Fieldin mukaan testin validointi testisuoritusten perusteella ei tee oikeutta kuullun ymmärtämisen testaamiselle. Validiteetin kannalta keskeisintä olisi pyrkiä ymmärtämään hyvin konstrukti eli minkälaista osaamista ollaan arvioimassa ja laatia tehtävä tämän ymmärryksen pohjalta. Tehtävää laadittaessa pitää tietenkin pohtia, minkälaisista kuuntelutilanteista testattavan täytyy tosielämässä selviytyä. Vähintään yhtä tärkeää on ottaa huomioon se, minkälaisia kuullun prosessointiin liittyviä osataitoja testattavalla eri taitotasoilla on käytössään.

Viime aikoina kielitaidon arvioinnissa on onneksi alettu enemmän ja enemmän tarkastella arviointitehtäviä nimenomaan arvioitavan näkökulmasta. Huomio on kohdistettu kuuntelemisen prosessiin eli siihen, mitä kaikkea kuulijan täytyy kuuntelutilanteessa tehdä, jotta hän saisi selville oikean vastauksen. John Field on itse myös kognitiotieteilijä ja niinpä hänen mielenkiintonsa kohde on se, mitä kielenkäyttäjän mielessä tapahtuu kuuntelutilanteissa. Kognitiivinen psykologia tarjoaa tutkittua tietoa siitä, mitä erilaisia toimintoja kuuntelemiseen liittyy. Nämä toiminnot voi luokitella sen mukaan kuinka vaativia ne ovat kielenkäyttäjän (kuuntelijan) kannalta.

Alemmilla kielitaidon tasoilla (joiksi Field määrittelee tasot A1-B1) toisen kielen kuuntelemisessa on kyse lähinnä kolmen toiminnon tapahtumasta: dekoodauksesta (decoding), sanahausta (lexical search) ja kuullun jäsentämisestä (parsing). Prosessi kulkee dekoodauksesta sanahaun kautta jäsentämiseen, mutta nämä kaikki vaiheet vaikuttavat toisiinsa. Kuunteleminen on likimääräinen prosessi, jossa teemme jatkuvasti havaintoihin perustuvia hypoteeseja, joita kuuntelemisen edetessä tarkistamme ja korjaamme. Usein natiivikuulijakin tunnistaa sanan puhevirrassa tarkasti vasta noin kolme sanaa myöhemmin.

Dekoodauksessa on kyse siitä, että kuulija yhdistää kuulemansa äänet kielen äänteisiin. Sanahaku on prosessi, jossa kuulijan täytyy erottaa puhevirrasta sanarajat, osata tulkita äänneryhmiä kielen sanoiksi ja löytää sama sana omasta sanavarastostaan. Jäsennyksestä puhutaan, kun kuulija säilöö muistiinsa useampia sanoja ja hahmottaa näiden sanojen keskinäisen kieliopillisen suhteen. Tuloksena on sanan/lausuman merkitys, mutta ei vielä tämän merkityksen suhde ympäröivään kontekstiin.

Alemmilla tasoilla kielen oppija pystyy lähinnä sanatason tunnistamiseen. Kuuntelutehtäviä laatiessa täytyy muistaa, että sanan ”osaaminen” (se, että sanan tunnistaa kirjoitetuista teksteistä tai sanaa osaa itse käyttää omassa tuotoksessa) ei vielä takaa sanan tunnistamista puhevirrassa. Vaikka teksti olisi luettuna helppo, se ei ole sitä välttämättä kuunneltuna. Puheessa ei ole merkittyä taukoa sanojen välissä, sanat voivat olla epäselvästi äännettyjä, intonaatiolla ja painolla on keskeinen merkitys, foneemit vaihtelevat sen mukaan missä paikassa ne ovat sanassa jne. Suomen kielessä sanan tunnistamista vaikeuttaa myös sanavartalon muuttuminen. Field suositteleekin kuuntelemisen opetukseen ja oppimista tukevaan arviointiin enemmän tehtäviä, jotka keskittyvät sanojen erottelemiseen puhevirrasta. Hyvä harjoitus on kuunnella luontevasti luettuja lausumia (kuulutuksia, repliikkejä, kysymyksiä yms) ja kirjoittaa ne auki sanasta sanaan. Perinteinen hitaasti sana sanalta luettu sanelutehtävä ei palvele tätä samaa tarkoitusta.

Kun laaditaan kuuntelutehtäviä alemmille tasoille John Field kehottaa kiinnittämään huomiota seuraaviin seikkoihin: puhujan äänen tuttuus, puhenopeus, sanojen muuttuminen, sanoihin keskittyminen.

Field muistuttaa, että myös natiivin täytyy joka kerta puhujan vaihtuessa sovittaa kuuntelemisensa puhujan äänen, erityisesti sävelkorkeuden, ja ääntämisen mukaan. Natiivilla kuuntelijalle tähän menee vain muutama sekunti, kielen oppijalla varsinkin alemmilla tasoilla taas huomattavasti pitempi aika. Tämän voi ottaa huomioon testiä laatiessaan niin, että yhdessä kuuntelutehtävässä ei ole liian monta puhujaa, ihanteellinen yhdistelmä on yksi miespuhuja ja yksi naispuhuja. Lisäksi on muistettava, että kuuntelun ensimmäisten 15-20 sekunnin ajalta ei pidä vielä tehdä kysymystä. Tai jos sellaisen tekee, tehtävä täytyy ehdottomasti voida kuunnella kahteen kertaan.

Puhenopeuteen otetaan jonkin verran kantaa myös EVK:n kuvaimissa. Oppijat itse pitävät hyvin usein juuri puhenopeutta keskeisimpänä kuuntelemista vaikeuttavana tekijänä. Field kehottaa testaamaan omia tehtäviään niin, että mittaa 20-30 sekuntin pätkän (kuinka monta tavua / sekunti) kuunneltavan tekstin alussa, keskellä ja lopussa. Tämä siksi, että puhenopeus on yleensä alussa hitaampaa, mutta nopeutuu sitten. Alempien taitotasojen ollessa kyseessä täytyy pitää huolta, ettei puhe nopeudu kohtuuttomasti. Myös taukojen taajuus ja ääntämisen tarkkuus vaikuttavat kuunteluprosessiin. Alemmilla tasoilla kuunteleminen edellyttää varsin huoliteltua ja selkeää ääntämistä.

John Fieldin antamat esimerkit siitä, miten sanat puheessa muuttuvat (assimilaatio, äänteiden tai tavujen jättäminen ääntämättä, sanojen muodostamat köntät = chunks) ovat englannin kielestä, mutta sidottujen ja vaillinaisten sanojen tunnistamisen vaikeus on tuttua suomen kielen oppijallekin: ” Onksul kiire? Ootsä kipee?”. Sana ääntämys vaihtelee myös sen mukaan, mikä sanan tärkeys on lausumassa. Englannin kielessä heikosti äännetyt funktiosanat eli sanat jotka osoittavat sanojen kieliopillisia suhteita jäävät usein huomaamatta. Samoin käy suomen kielen sijapäätteiden, jotka sanan lopussa äännetään usein epäselvästi tai vaillinaisesti. Koska kuullunymmärtämistehtävät alemmilla taitotasoilla usein perustuvat yksittäisen sanan tunnistamiseen, testitehtäviä laatiessa on hyvä varmistaa, että kyseinen sana on suhteellisen selvästi äännetty. Epäluontevaan puheeseen Field ei kuitenkaan kannusta. Sanan tunnistamista kuuntelutehtävässä voi helpottaa myös siten, että sana esiintyy tutussa ja tyypillisessä käyttökontekstissaan tai sillä, että yksittäisen sanan sijasta huomio on sanan tyypillisesti muodostamassa sanaköntässä (chunk). Sanaryhmät on helpompi tunnistaa kuin lyhyet yksittäiset sanat. Sama pätee myös yksittäisiin sanoihin: pitempi sana on usein helpompi tunnistaa kuin lyhyt sana.

Fieldillä on työn alla teos, jossa hän täydentää EVK:n kuvaimia sillä, mitä psykolingvistinen tutkimus kertoo kuuntelemisen taidosta. Alemmilla tasoilla kriteereissä täytyy ottaa huomioon kuuntelukyvyn rajoittuminen sanatason tunnistamiseen ja johtopäätösten tekemiseen tunnistettujen sanojen perusteella. Tästä seuraa, että tällä tasolla kuuntelutesteissä sanatason tunnistamista edellyttävät tehtävät ovat perusteltuja, kysymyksen on hyvä kohdistua nimenomaan faktuaaliseen tietoon, ei tulkintaan tai päättelyyn ja kuunneltavan tekstin ei pidä sisältää liikaa informaatiota, eikä lyhyeen jaksoon pidä ahtaa useita harhauttimia.

Hyvänä Field pitää alemmillakin tasoilla joidenkin testitehtävien kohdistumista kuulijan strategiseen kompetenssiin. Voi esimerkiksi kysyä, mikä on testin pääasia, vaikka kuunneltava teksti sisältäisikin osia, joita testattavan ei voida vielä edellyttää pystyvän dekoodaamaan. Varsinkin alemmilla taitotasoilla oppija tarvitsee kompensoivia strategioita. Myös tämän pitäisi Fieldin mukaan näkyä kuvaimissa ja siihen voisi keskittyä enemmän myös opetuksessa.

 

 

 


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s